Tervetuloa Virittäjä-blogiin!

Suomen kielen tutkimuksen parissa tehdään jatkuvasti uusia kiinnostavia löytöjä, mutta tutkimustulokset eivät ole aina helposti kaikkien saavutettavissa. Virittäjä-blogi on uusi avaus, jolla haluamme helpottaa sitä, että muutkin kuin tutkijat pääsevät ihmettelemään kielen kiehtovia ilmiöitä.

Virittäjä-blogia julkaisee Kotikielen Seuran aikakauslehti Virittäjä, joka on yksi Suomen vanhimmista tieteellisistä aikakauslehdistä. Kotikielen Seura on julkaissut sitä yhtäjaksoisesti vuodesta 1897, ja nyt meneillään on jo lehden 122. vuosikerta.

Virittäjä-lehti on arvostettu suomen ja sen sukukieliä käsittelevien tieteellisten kirjoitusten julkaisija, mutta harmillisen usein uusin kielentutkimuksen tieto tuntuu jäävän vain tutkijoiden tietoon – ja monesti heiltäkin huomaamatta.

Virittäjä-blogin avulla Virittäjä-lehti haluaa uudistua ja laajentaa vaikutusalaansa. Blogin tavoitteena on kertoa kielen­tutkimuksesta ja sen tuloksista populaaristi ja samalla innostaa lukemaan Virittäjässä julkaistuja artikkeleita ja muita kirjoituksia.

Virittäjä-blogin avulla Virittäjä-lehti haluaa uudistua ja laajentaa vaikutusalaansa.

Blogin kohderyhmänä ovat muut kuin suomen ja sen sukukielten tutkijat: kirjoitusten on tarkoitus puhutella monen­laisia kielestä ja kielentutkimuksesta kiinnostuneita lukijoita, kuten lukiolaisia ja aloittelevia suomen kielen opiskelijoita, äidinkielen- ja suomi toisena kielenä -opettajia, kääntäjiä sekä toisten tieteen- tai ammattialojen edustajia.

Blogin teknisestä toteutuksesta vastaa Tyylisivu.fi. Blogiajatuksen keksimisestä haluamme kiittää Virittäjän entistä toimitussihteeriä Armi Sinerkaria ja taloudellisesta tuesta Koneen Säätiötä. Suomen ja sen sukukielten tutkimusta esittelevän blogin aloittaminen on mielestämme mitä oivallisin tapa juhlistaa Agricolan päivää.

Tervetuloa Virittäjä-blogin seuraan!


Johanna Komppa ja Hanna Lappalainen
Hanna Lappalainen on Virittäjän päätoimittaja ja Johanna Komppa varapäätoimittaja ja verkkotoimittaja. He ovat suomen kielen yliopistonlehtoreita Helsingin yliopistossa.


Tulosta

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *