Älä jätä roikkuu – infinitiivimuodot liikkeessä

Lähettiin pämppää. Kävin tanssilattialla kääntyy. Lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa.

Jos on viime vuosina kuunnellut edes toisella korvalla radioaaltoja, ei ole voinut välttyä kuulemasta erikoisia verbimuotoja.

Mä voin relaa / ei mun tarvi kelaa.

Ensin minua huvitti. Siihen aikaan 14-vuotiaan turkulaisen pop-tähden suuhun oli kirjoitettu jokseenkin koominen riimi. Samaan aikaan olin opetusharjoittelussa Tampereella ja huomasin, että täälläkin nuoret halusivat pelaa tai menivät lukee.

Asia vaati tarkempaa tarkastelua. Jäljet johtivat Helsinkiin.

Kahdesta yhdeksi

Nykysuomessa on kaksi yleistä infinitiivimuotoa: A-infinitiivin perusmuoto (istua) sekä MA-infinitiivin illatiivi (istumaan). Verbit vaativat tyypillisesti seurakseen jompaakumpaa näistä – esim. voin istua mutta menen istumaan. Jotkin verbit, kuten alkaa, hyväksyvät molemmat. (Monet varmasti muistavat kansallisen paniikin, kun suomen kielen lautakunta päätti hyväksyä alkaa tekemään -muodon yleiskieleen sopivaksi alkaa tehdä -muodon rinnalle.)

Alun esimerkeissä (pämppää, kääntyy, pysyy, rokkaa) on kyse A-infinitiivin ja MA-infinitiivin yhteen lankeamisesta. Äänteenmuutokset ovat ajaneet kaksi infinitiiviä yhdeksi lyhyeksi infinitiivimuodoksi, jota voi käyttää molempien tehtävissä: saan kertoomeen kertoo. Näppärää, eikö?

Ryhdyin selvittämään lyhyen infinitiivimuodon taustaa 1970-, 1990- ja 2010-luvuilla kerätystä Helsingin puhekielen aineistosta.

Nuorisokulttuuria?

Lyhyt infinitiivi on Helsingin puhekielen aineistossa 2010-luvulla kaikkein yleisin infinitiivimuoto. Kuitenkin jo 1970-luvulla nuoret käyttivät lyhyttä muotoa enemmän kuin kahta muuta infinitiivimuotoa. Tässä piileekin yksi lyhyen infinitiivin erityispiirteistä: se on nuorten.

Tämä käy järkeen myös alun esimerkkien kannalta, koska niiden kohdeyleisönä ovat erityisesti nuoret. Onko kyse siis nuorten ja nuortenmielisten haihattelusta? Kyllä ja ei.

Helsingin aineiston kolmesta ikäryhmästä (noin 20-, 40- ja 60-vuotiaat) nuorten ryhmä käyttää lyhyttä muotoa huomattavasti kahta muuta ryhmää enemmän. Puhujat eivät kuitenkaan ikääntyessään täysin hylkää lyhyttä muotoa. Niinpä koko yhteisön kielenkäyttö muuttuu ajan kuluessa. Annettakoon erään 2010-luvun 60-vuotiaan puhujan todistaa:

joskus voi kiusalla rupee heittää siihe jotain Stadin slangii

Muutosvastarintaa

Vaikka lyhyttä infinitiivimuotoa voidaan käyttää molempien perinteisten muotojen tehtävissä, kaksi verbityyppiä vastustaa muutosta. Toistaiseksi ei juuri voi juoksee tai voi imuroi. Näistä ensimmäisestä on jonkin verran havaintoja, mutta jälkimmäisen yleistyminen tuntuu vielä kaukaiselta. Niinpä emme ole ainakaan ihan heti siirtymässä yhden infinitiivin systeemiin.

Kielen muutos on kuitenkin jatkuvaa. Tää ei tuu poistuu täältä koskaan.


Olli Kuparinen

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän on kiinnostunut puhekielestä ja kielitieteen laskennallisista menetelmistä. Vapaa-ajallaan hän pyöräilee, soittaa kitaraa ja katsoo intohimoisesti jalkapalloa.


Näytteet esiintymisjärjestyksessä:

JVG – Älä jätä roikkuu (san. Teemu Brunila, Jare Brand, Ville-Petteri Galle)

Teflon Brothers – Pämppää (san. Kyösti Salokorpi, Väinö Wallenius, Heikki Kuula, Mikko Kuoppala, Jani Tuohimaa, Ilari Sahamies, Pauli Korjus)

Karri Koira – Lähe mun kaa (san. Karri Sirén, Rudy Kulmala)

Cheek – Timantit on ikuisia (san. Jare Tiihonen)

Robin – Puuttuva palanen (san. Jimi Constantine, Jonnaemilia Kärkkäinen, Kari Härkönen)


Lue lisää infinitiivimuotojen muutoksesta Helsingin puhekielessä. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

4
Jätä kommentti

avatar
3 Comment threads
1 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
4 Comment authors
Aulikki HolmaMaarit NopsanenTimo LaesErkki Savolainen Recent comment authors
uusimmat vanhimmat äänestetyimmät
Erkki Savolainen
Vieras
Erkki Savolainen

Kuuluuko noissa lyhyissä infinitiivimuodoissa puhuttuna kuitenkin jonkinlainen rajageminaatio, mikä ei kirjoituksessa näy: ”voi kiusalla rupeeh heittääs siihe jotain”, ”tää ei tuup poistuut täältä koskaan”?

Timo Laes
Vieras
Timo Laes

Nuo lyhyet infinitiivit (nuoret halusivat pelaa) ovat vuosikymmeniä vanhaa slangia. Sen sijaan uudempaa kielikorvaan tarttunutta edustavat ilmaisut ’pystyn, joudun, opin kävellä’. Toisin sanoen MA-muoto alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Siten suomen kieli alkaa muistuttaa kieliopiltaan englantia (ja muitakin germaanisia kieliä), kun varsinainen verbi lisätään modaalisen perään taivuttamattomana, I infinitiivissä.

Maarit Nopsanen
Vieras
Maarit Nopsanen

Opena törmään tosiaan koko ajan lukiolaisten kirjoituksissakin ilmaukseen ”pystyn juosta”. Sen sijaan ”alkaa tekemään” on suositumpi kuin ”alkaa tehdä”, ainakin hyvin yleinen. Tässä siis pitkä muoto vie voiton. Voisiko ensimmäisen verbin apuverbimäisyys vaikuttaa toisen verbin muotoon siten, että näissä yhdistelmissä erityisesti suosittaisiin verbin perusmuotoa? Mainitsemasi muoto ”opin kävellä” ei sopisi tähän hypoteesiin. Sellaista en vielä itse olekaan kuullut, vaikka asun ja opetan Helsingissä.

Aulikki Holma
Vieras
Aulikki Holma

Olipa hauskaa löytää tästä heti tuore huomio siitä, minkä itse olin pannut merkille – lähinnä radiossa nuorten puheesta, tai bussissa, ja Tampereella 8-vuotiaan tyttärenpojan puheessa toisinaan. Tekee mieli kuunnella tarkemmin! Itselleni tämä ”pystyn kävellä” on uutta, olisiko tullut viimeisen parin vuoden aikana vastaan. Seurataan…!