digitaalinen aineisto

Tutkimusmatkailua kotisohvalla

 Digiaika on mullistanut tutkijoiden työn alalla kuin alalla. Vanhan kirjasuomen tutkijan työn kannalta erityisesti aineistojen saatavuus erilaisten digitointihankkeiden myötä on parantunut. Aiemmin työn edellytyksenä olivat matkat arkistoihin ja kirjastoihin, mutta nykytutkija voi tehdä työtä yhä useammin vaikka kotisohvallaan. Tutkijan maailma Vanhan kirjasuomen kaudeksi kutsutaan kielentutkimuksessa ajanjaksoa, joka alkaa keskiajan jälkeen uuden ajan alussa. Suomessa keskiaika …

Tutkimusmatkailua kotisohvallaLue lisää »

Kääpiöplaneettoja ja kääpiösijoja

Kun kaikki planeetoilta näyttävät taivaankappaleet eivät tähtitieteilijöiden mielestä ole tyypillisiä planeettoja, he ovat alkaneet kutsua löydöksiään kääpiöplaneetoiksi. Kun sijamuodoilta näyttävät sanat eivät kielitieteilijöiden mielestä ole aivan tyypillisiä sijoja, voimme kutsua uusimpia löydöksiä kääpiösijoiksi. ”Tiesitkö, että Plutoa luultiin ennen vanhaan planeetaksi?” Tällaisen kysymyksen kuului joku lapsi äidilleen esittäneen, sillä ”ennen vanhaan” planeetaksi kutsuttu Pluto on vuodesta …

Kääpiöplaneettoja ja kääpiösijojaLue lisää »

Mua jännittää kertoa tämä sulle – tunnekausatiivilauseen rakennetta tutkimassa

Tunnekausatiivit ovat verbejä, joilla ilmaistaan monenlaista mielentilaa: Suomi 24-kanavalla keskustelijoita nälättää, hikoiluttaa, masentaa, ärsyttää, harmittaa tai pännii. Internet-keskustelu tarjoaa monipuolisen aineiston tällaisten tunnetta tai tuntemusta kuvaavien ilmaisujen tutkimukselle. Syysmasennuksessa, nälättää ja laiskottaa. Kesä nyt olikin lämmin ja yrittäjää hikoilutti. Tää asunto masentaa todella. Minuakin aikaisemmin ärsyttivät tuollaiset kyselemiset. Arvatkaa vaan kuinka harmitti herätä! Mikä sinua …

Mua jännittää kertoa tämä sulle – tunnekausatiivilauseen rakennetta tutkimassaLue lisää »

Sanaston käyttö yhdistää pikkulapsen ja Donald Trumpin

Kehittyvään kielitaitoon kuuluu, että sanasto karttuu ja monipuolistuu vähitellen kielellisen kokemuksen lisääntyessä. Pienen lapsen sanavaranto on suhteellisen niukka, mutta yksittäisten sanojen viittausala laveampi kuin aikuisten kielessä. Tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi äiti voi viitataäidin lisäksi isään ja hoitotätiin ja pallo puolestaan kaikkien pyöreiden esineiden lisäksi myös niihin liittyvään toimintaan, kuten heittämiseen. Suomessa on viime aikoina oltu …

Sanaston käyttö yhdistää pikkulapsen ja Donald TrumpinLue lisää »

Hyödylliset harhapolut

Halusin tutkia väitöstutkimuksessani, miten murteentutkimus ja sen keskinen käsitteistö on ajan saatossa muuttunut. Kaikenlaiset rajaukset ”tutkimusalan keskeisistä teoksista”, joista asiaa voisin tarkastella, tuntuivat puutteellisilta ja perusteettomilta. Seisoessani liikennevaloissa talvella 2016 sen keksin: Sitaatiot! Jos tutkin väitöskirjojen lähdeluetteloita, saan niistä selvitettyä aineistoon perustuen, mihin tutkimuskirjallisuuteen tieteenalalla viitataan eniten, ja näin perustellusti rajattua itselleni aineiston. Epätoivoa ja …

Hyödylliset harhapolutLue lisää »