”Joo joo, mä OON TULOSSA”, teini huutaa huoneestaan. Kuluu tovi, mutta teiniä ei näy eikä kuulu. Menen katsomaan: teini retkottaa mukavasti sängyllä, hymyilee puhelinruudulle ja naputtelee viestejä keskusteluun. Aivan, tulossapa tulossa. Miksi sanoa olevansa tulossa, jos ei oikeasti vielä ole? Selityksiä teinin sanavalintaan näyttää olevan kaksi. Teini ehkä haluaa aikaa voittaakseen uskotella, että on jo …
Koska suomessa ja virossa ei ollut vakiintunutta futuuriaikamuotoa, vanhimmat raamatunkääntäjät esittelivät teksteissään kokeellisia ratkaisuja, joissa otettiin mallia germaanisista naapurikielistä. Kielet eroavat toisistaan siinä, millaista tietoa lauseessa merkitään näkyviin kieliopillisin aineksin ja mikä jää puhetilanteessa tapahtuvan päättelyn varaan. Tulevaisuuteen viittaaminen on tästä hyvä esimerkki: itämerensuomalaisissa kielissä futuuria merkitään vain tosi tarpeen tullen, kun taas esimerkiksi englannissa …