Yleinen

Suomalaisten nimet venäläisten suussa

Monet Euroopassa käytettävät etunimet ovat samaa alkuperää olevia kristillisperäisiä nimiä, mutta nämä nimet ovat eri kielissä saaneet eri kirjoitus- ja äänneasuja. Tämän takia olemme tottuneet ajattelemaan, että nimet ovat eri kielissä ja maissa erilaisia. Esimerkiksi pidämme Alekseita venäläisenä ja Aleksia suomalaisena nimenä. Lempinimellä vieraassa maassa Olin jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut suomalaisten ja venäläisten nimien …

Suomalaisten nimet venäläisten suussa Lue lisää »

Tutkimusmatkailua kotisohvalla

 Digiaika on mullistanut tutkijoiden työn alalla kuin alalla. Vanhan kirjasuomen tutkijan työn kannalta erityisesti aineistojen saatavuus erilaisten digitointihankkeiden myötä on parantunut. Aiemmin työn edellytyksenä olivat matkat arkistoihin ja kirjastoihin, mutta nykytutkija voi tehdä työtä yhä useammin vaikka kotisohvallaan. Tutkijan maailma Vanhan kirjasuomen kaudeksi kutsutaan kielentutkimuksessa ajanjaksoa, joka alkaa keskiajan jälkeen uuden ajan alussa. Suomessa keskiaika …

Tutkimusmatkailua kotisohvalla Lue lisää »

Kääpiöplaneettoja ja kääpiösijoja

Kun kaikki planeetoilta näyttävät taivaankappaleet eivät tähtitieteilijöiden mielestä ole tyypillisiä planeettoja, he ovat alkaneet kutsua löydöksiään kääpiöplaneetoiksi. Kun sijamuodoilta näyttävät sanat eivät kielitieteilijöiden mielestä ole aivan tyypillisiä sijoja, voimme kutsua uusimpia löydöksiä kääpiösijoiksi. ”Tiesitkö, että Plutoa luultiin ennen vanhaan planeetaksi?” Tällaisen kysymyksen kuului joku lapsi äidilleen esittäneen, sillä ”ennen vanhaan” planeetaksi kutsuttu Pluto on vuodesta …

Kääpiöplaneettoja ja kääpiösijoja Lue lisää »

Kuinka nollalle annetaan ohjeita?

Loskainen kevättalven päivä maaliskuussa 2009. Olin juuri valmistunut maisteriksi ja pohdin sopivaa aihetta väitöskirjatyölle. Istuin Kotuksen silloisissa tiloissa Kaisaniemen puiston laidalla ja katselin videoituja Kelan asiointitilanteita – yksi mahdollinen väitöstutkimuksen aineisto. Eräs rakenne Kelan virkailijoiden puheessa kiinnitti huomioni kerran, sitten toisen ja kolmannenkin kerran. Hetkinen? Eli voi ihan ton vapaamuotosen lakkautuksen tehdä siitä yksinhuoltajakorotuksesta Nollapersoona? …

Kuinka nollalle annetaan ohjeita? Lue lisää »

Kuinka piirtäisit suomen kielen?

Voiko kielen piirtää? Jos piirtäisit suomen kielen, miltä se näyttäisi? Millaisista elementeistä ja kuvista piirustus koostuisi? Millaisia värejä käyttäisit? Keitä piirustuksessa kuvattaisiin? Vai voiko mitään niin abstraktia kuin kieli ylipäätään piirtää? Edellä esittämäni kaltaisia kysymyksiä pohdin väitöstutkimuksessani, jossa tutkin koululaisten ja luokanopettajaopiskelijoiden piirustuksia suomen kielestä. Tutkimuksessani olen kiinnostunut siitä, millaisia asioita kielestä voidaan tavoittaa, kun …

Kuinka piirtäisit suomen kielen? Lue lisää »