Kenelle viestimme, kun viestimme televisiolle?

Kun rikoskomisario Martin Beck astuu pimeään kellariin, jossa uskon murhaajan lymyilevän, huudahdan ”Älä mene sinne!” varoittaakseni komisariota. Martin ei ota varoitustani kuuleviin korviinsa, mutta vierustoverini sohvalla myhähtää ymmärtävästi.

Tilanteessa en pyri ohjaamaan Martinia televisiossa, vaan viestini on tarkoitettu katsomiskokemuksen jakavalle vieruskaverilleni, joka osoittaa ymmärtäneensä viestini hyväksyvällä hymähdyksellään. Televisio on kuitenkin kymmenen viime vuoden aikana muuttunut yksisuuntaisesta mediasta yhä vuorovaikutteisempaan suuntaan. Niinpä katsojat pääsevät antamaan reaaliaikaisesti palautetta ohjelman tekijöille ja osallistujille. Tällöin viestin vastaanottaja saattaa hämärtyä: kun tviittaamme julkisia kannustuksia Tähdet, tähdet -ohjelman kilpailijalle tai kritiikkiä urheiluselostajalle, kenelle oikeastaan viestimme?

Sosiaalinen media on reaaliaikainen palauteboksi

Yleisön tunkeutuminen televisio-ohjelmaan ei ole uusi ilmiö, sillä katsojat ovat jo vuosikymmeniä voineet lähettää viestejä lähetyksiin. Enää ei kuitenkaan puhuta pelkästään katsojien palautteesta vaan aktiivisesta osallistumisesta ohjelmaan, kun sosiaalisen median vuorovaikutusmahdollisuudet on valjastettu perinteisten joukkoviestinten käyttöön.

Erityisesti Twitter on synnyttänyt katsojan ja katsottavan välille vuorovaikutuskanavan, jota hyödyntämällä katsoja voi kiittää, kannustaa tai kritisoida televisio-ohjelman osallistujia. Vaikka eväät aitoon dialogiin television ja live-tviittaavan tv-katsojan välillä ovat siis olemassa, ei lähetyksen osallistujille osoitettuihin viesteihin kuitenkaan juuri koskaan vastata televisiossa. Onko viesti tai sen muotoilu tällöin epäonnistunut? Tuskin, sillä tviitti saattaa käynnistää monenkeskisen ja polveilevan keskustelun Twitterissä.

Julkisen viestin monet yleisöt

Kun keskustelemme julkisesti, meidän on muotoiltava viestimme samaan aikaan monenlaisille kuulijoille: paitsi niille, joille puheen suuntaamme, myös niille, jotka vain seuraavat keskustelua. Esimerkiksi televisioidussa väittelyssä, jossa keskustelijat argumentoivat tietyn asian puolesta tai sitä vastaan, keskustelijat eivät niinkään pyri vakuuttamaan toisiaan vaan pikemmin väittelyä katselevan televisioyleisön.

Samaan tapaan Twitterin kautta selostajan, pelaajien tai tosi-tv-tähden toimintaa ojentava käyttäjä suuntaa viestinsä ennen kaikkea muille live-tviittaajille. Emme siis puhu pelkästään tai ensisijaisesti televisiolle vaan tviittimme oletetulle yleisölle, joka voi julkisella sosiaalisen median alustalla paisua varsin suureksi.

Oikeaoppista television katselua

Televisiolähetyksen osallistujan puhuttelu voi toimia vuorovaikutuskeinona, jolla viestin lähettäjä luo yhteistä katsomiskokemusta muiden live-tviittaajien kanssa: he katsovat samaa ohjelmaa ja näkevät saman tilanteen, vaikka eivät olekaan fyysisesti samassa paikassa. Samalla katsoja voi rakentaa omaan asiantuntijuuttaan, sillä oikeanlainen viesti oikeaan aikaan osoittaa, että tviittaaja tuntee katsomansa ohjelman genren ja siihen liittyvät konventiot. ”Älä mene sinne!” ei tässä valossa olekaan pelkkä varoitus Beckille vaan myös osoitus oikeaoppisesta rikosjännärin katsomisesta.


Elina Salomaa

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopistossa. Hän on kiinnostunut digitaalisesta vuorovaikutuksesta ja siitä, miksei FC Lahti koskaan voita Suomen mestaruutta (tosin vain ensin mainitusta työkseen).


Lue lisää televisiolle suunnatuista direktiiveistä Virittäjästä 3/20.  Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

Jätä kommentti

avatar