Juhannuksen jäljillä. Ajatusleikkejä esikristillisistä nimistä

Henkilönnimien tutkiminen on mielenkiintoinen mutta haastava tehtävä. Niinpä silloin tällöin päähän pälkähtää vähän omituisiakin ajatuksia. Tutkiessani karjalaisten esikristillistä nimistöä mieltäni alkoi askarruttaa nimi Juhannus. Olisiko mahdollista, että Juhannus olisi aikoinaan ollut henkiolento tai muinainen jumala?

Karjalaisessa henkilönnimistössä esiintyy esikristillinen nimi Ihanus (Ihannus), joka tavataan asiakirjoissa myös muodossa Janus, kuten Ihanus Vasilin eli Janus Vasilin (1549) ja Ihannus Wassilins(on) (1557). Toisin sanoen nimi Ihanus on samaistettu kristilliseen nimeen Ioann (Janus, Johannes).

Juhannus on taustaltaan selvästi esikristillinen juhla, joten on todennäköistä, että sen nimikin on peräisin esikristilliseltä kaudelta ja vasta myöhemmin se on yhdistetty kristilliseen Johannes-nimeen eli Juhannukseen. Tiedetään myös, että aikaisemmin keskikesän juhla tunnettiin muun muassa nimellä Ukonjuhla.

Karjalaisissa loitsuissa esiintyy henkiolento Juhanus (myös joskus muodossa Juhannus), Jumalan pappi, jota nimitetään muun muassa Ukko Ylijumalaksi ja noidaksi (”Juhannus, Jumalan pappi, Tuli noida ristimäh”). Ukko eli Ukko Ylijumala on suomalaisten ja karjalaisten muinainen ukkosen sekä sään ja sadon jumala. Slaavilaisilla juhannuksen vietto onkin liitetty hyvän sadon odotukseen.

Mikael Agricolan mukaan itämerensuomalaisilla (mm. karjalaisilla) on koko joukko muinaisia jumalia, joiden nimet ovat s-loppuisia: Kurikas, Rongoteus, Virankannos, Äkräs, Köndös ja Nyrkes.  Mahdollisesti tähän ryhmään kuului varhaisina aikoina myös Juhanus (Juhannus), jos tällainen henkiolento on tunnettu uskomuksissa.

Kiinnostava yksityiskohta on myös se, että lounaissuomalaisessa Merikarvian murteessa sana juha tarkoittaa ’vaivaista ukkoa’. On tietysti vaikea arvioida, onko kyseessä sattuma, mutta tämäkin sana voi liittyä jollakin tavalla karjalankielisissä loitsuissa esiintyvään Ukkoon eli Juhanukseen. Suomen murteissa esiintyy myös juhanteenkukkanen ’(tuoksu)saunio’, jossa on mahdollisesti sama sanavartalo kuin Juhannus-sanassa. Entäpä sitten itämerensuomalainen esikristillinen nimi Ihanti tai Ihanta (esim. karjalainen Ihandui Zaharov)? Voisiko sekin liittyä tavalla tai toisella esikristilliseen henkiolentoon nimeltä Juhanus?

Jää tulevan tutkimuksen arvioitavaksi, olisiko tässä totuuden hiven vai onko kyse vain nimistöntutkijan hourailusta.


Denis Kuzmin

Kirjoittaja on paikan- ja henkilönimistöstä sekä Karjalan ja Itä-Suomen etnisesen historian tutkimisesta kiinnostunut tutkija


Lue lisää karjalaisten esikristillisestä nimistöstä Virittäjästä 3/19.  Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

2
Jätä kommentti

avatar
2 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Mikko HeikkiläJussi Pahikkala Recent comment authors
uusimmat vanhimmat äänestetyimmät
Jussi Pahikkala
Vieras
Jussi Pahikkala

Läntisessä Suomessa, ainakin lounaismurteiden alueella, on juhlapäivän (24.6.) nimen
muoto ollut juha(n)nes. Sama tieto on Meänkielen sanakirjassa. Isoäitini käytti
juhlasta aina nimeä juha(n)nes, vaikka äitini puhui mieluummin päevämpalauksesta,
joka puolestaan tarkoittaa kesäpäivänseisausta.

Mikko Heikkilä
Vieras
Mikko Heikkilä

Kiitos paljon Denis kielellisesti ajankohtaisesta blogikirjoituksestasi ja hyvää juhannusta eli mittumaaria eli Johannes Kastajan päivää. Arvelen, että Ihanti, Ihanta, Ihalainen, ihana jne. kuuluvat etymologisesti yhteen, mutta eivät liity etymologisesti juhannukseen. Koska heprealais-kreikkalais-latinalaisen henkilönnimen Johannes (”Jahve armollinen”) kansanomaisissa suomalaisissa muodoissakin on ensitavun vokaalina u (Juha, Juhani, Jussi jne.) muinaisruotsin äännehistoriaan sopien ja koska Hannulla on rinnakkaismuoto Hannus(/Hannuksela) (vrt. Maunu ja Maunus/Maunuksela), pidän melko todennäköisenä, että juhannus juontuu Johanneksesta, kuten on oletettu. Monet roomalaiskatoliset ja ortodoksiset pyhimyksennimet löysivät tunnetusti tiensä myös itämerensuomalaiseen kansan-/uskomusperinteeseen, kirkkovuoteen kuuluneiden muistopäiviensä avittamina. Turun hiippakunnan suojeluspyhimystä piispa Henrikiä tutkineena otan esimerkiksi hänet, eli (herra) Heinärikin eli Heikin. Parhain… Lue lisää »