Pioneerityön tekeminen ei ole aina kiitollista. Sen sai havaita myös Johan Gabriel Geitlin (1836–1890), joka laati ensimmäisen suomi-latina-sanakirjan.
Kasvava suomalainen oppikoululaitos poti suuren osan 1800-lukua huutavaa pulaa suomenkielisestä oppimateriaalista. Osaavia ja suomalaisuusaatteelle omistautuneita opettajia kuitenkin löytyi. Heihin kuului esimerkiksi J. G. Geitlin, joka teki elämäntyönsä Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Helsingissä latinan ja saksan opettajana.
Geitlinin kirjallisista urakoista suurin oli Suomalais-latinaisen sanakirjan (1883) laatiminen. Sanakirjan laatiminen kesti vuosikausia, ja kesken työn oli vielä kustantaja, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, keksinyt sanakirjalle uutta käyttöä. Sen piti sopia paitsi latinaa pänttääville koululaisille myös sellaisille ulkomaalaisille, jotka haluaisivat tutustua suomen kieleen ja sillä kirjoitettuun kirjallisuuteen.
Geitlin ottikin kuuliaisesti seuratakseen Lönnrotin suuren sanakirjan, jossa oli runsaasti kalevalaissanastoa ‒ olihan kansanrunous kiinnostavinta suomenkielistä kirjallisuutta! Samalla hän yritti pitää kiinni alkuperäisestä tavoitteesta laatia sanakirja, joka toimisi koululaisten käännösharjoitusten apuneuvona.
Lopputulos ei ollut kaikin puolin onnistunut: sanakirjaan päätyi runsaasti sanastoa, joka vaikutti hyvin erikoiselta jo aikalaisista (esim. asto, korlu, kuplus, lahkea). Ruotsinkielinen Geitlin oli itse opetellut suomea vasta aikuisena, ja voi olla, että hänen kielitaitonsa ei aivan ollut vaativan työn tasalla. Erityisesti sanakirjan sanasto lienee hämmentänyt juuri koululaisia – ulkomaalainen käyttäjäkunta varmaankin jäi marginaaliseksi.
Sanakirjaa on kuitenkin mielenkiintoista lukea. Esimerkiksi eritasoisia vivahteikkaita haukkumasanoja on runsain mitoin: läpäkkö, lörö, muikari, peuhko, pöykkiö, wonukka, wäinä. Varsinaiseen kultasuoneen lukija iskee kuitenkin tutustuessaan rikkaaseen verbistöön. Varmasti jotakin käyttöä löytyisi nykyäänkin esimerkiksi seuraaville: mämmitellä (viettää velttoa elämää), idartaa (olla säästäväinen), kuipata (hotkaista, ahmaista), kyylyttää (oksettaa), muhkeilla (mahtailla).
Vaan sittenkin voi ehkä sanoa, että Geitlinin sanakirja – SKS:lle aikoinaan suuri taloudellinen ponnistus – tuli niin sanotusti haukkumaan hintansa. Kirjasta otettiin nimittäin näköispainos vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1996, ja allekirjoittanutkin on käyttänyt sitä omissa latinan opinnoissaan.
Useimmiten Geitliniä ehkä tuli käytettyä kuitenkin niin, että sellaisten Geitlinin sanojen kuin hilsma, ryömeä, sipsa tai väipäs merkitys päädyttiin tarkistamaan latina-suomi-sanakirjasta.
Minna Seppänen 
Kirjoittaja on klassillisten kielten yliopistonlehtori Turun yliopistossa.
Lue lisää Geitlinin sanakirjasta Kirsi-Maria Nummilan ja Minna Seppäsen artikkelista. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
