Vihapuhe on yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö, sillä erilaisia ihmisryhmiä halventavaa haittaavaa puhetta on nykyisin helppo levittää sosiaalisessa mediassa. Vaikka vihapuhe on nykyisin arkinen käsite, se on kielellisesti monimutkainen ilmiö. Kyse ei ole pelkästään tiettyä ryhmää kuvaavista loukkaavista sanoista.
Vaikka vihapuhe mielletään usein tunnepitoiseksi puheeksi, syrjivä puhe ei välttämättä ole täynnä loukkaavia ja halventavia ilmauksia. Kielteistä kuvaa vihapuheen kohteena olevasta ihmisryhmästä voidaan luoda myös näennäisesti neutraalien sanavalintojen kautta.
”Me” vastaan ”ne”
Maahanmuuttovastaisen vihapuheen tunnusmerkkinä voi esimerkiksi olla kielen keinoin rakennettu erottelu ”meihin” ja ”niihin” eli sisäryhmään ja ulkoryhmään. Sisäryhmä on tyypillisesti ”kantasuomalaisten” oma ryhmä, johon ”maahanmuuttajiksi” tai ”ulkomaalaisiksi” määritellyt henkilöt eivät kuulu.
Sisäryhmän jäseniä yhdistää, että heillä on keskustelussa oletusarvoisesti samankaltainen kielteinen asennoituminen maahanmuuttoon. Sisäryhmän sisäistä yhtenäisyyttä vahvistetaan rakentamalla jaettua uhkakuvaa maahanmuuttajista.
Vihapuheen piirteitä
Kielellisesti sisä- ja ulkoryhmän rakentumisessa korostuu erityisesti pronominien rooli: meidät asetetaan vastakkain heidän tai niiden kanssa. Pronominit ovat ikävän tehokas keino levittää vihapuhetta. Niillä voidaan välttää esimerkiksi keskustelupalstan moderaattorin puuttuminen mahdollisesti vihapuheena pidettävään kielenkäyttöön. Pronominithan eivät itsessään ole tunnepitoisia sanoja, vaan ne saavat merkityksensä kontekstissaan.
Vihapuheessa vastakkainasettelua voimistetaan myös erilaisin kulttuurisin viittauksin, jotka kohdistuvat vaikkapa Raamattuun tai suomalaisten ”omaan” kulttuuriperintöön. Lisäksi vastakkainasettelussa näkyy kulttuurista toiseen kiertävien stereotyyppisten ajatusten vaikutus.
Somekuplien syntyminen
Luokittelemalla tiettyjä ihmisiä ryhmän ulkopuolisiksi ja toisia ryhmään kuuluviksi keskustelun osallistujat rakentavat sosiaalista todellisuutta, jossa sisäryhmä on samoin ajatteleva joukko kantasuomalaisia. Samanmielisten keskinäiset keskustelut ovat hyvä esimerkki paljon puhutuista somekuplista eli samanmielisten osanottajien yhteisöstä.
Verkkokeskustelussa somekupla syntyy, kun aloitusviestiä kommentoivat muut keskustelijat vievät omissa viesteissään keskustelua yhä maahanmuuttovastaisempaan suuntaan eikä soraääniä esiinny kuin korkeintaan ironisessa mielessä. Näin verkkokeskustelijoiden yhteistoiminta luo yhteiskunnallista erillisyyttä ja jakaa ihmisiä ryhmiin, joilla ei ole yhteyttä toisiinsa.
Vihapuheeseen on puututtava
Vaikka keskustelussa ulkoryhmään saatetaan viitata näennäisen neutraalisti, ei vihapuhetta sisältävä keskustelu kokonaisuudessaan ole missään nimessä neutraalia. Heidät, joihin syrjivä puhe kohdistuu, voidaan jopa rinnastaa likaisiin eläimiin, jotka tulisi ”palauttaa sinne, mistä he ovat tulleet”. Vihapuheen levittäjien puheessa he muodostavat outojen tapojensa vuoksi vaaran, jolta erityisesti suomalaisia naisia ja lapsia tulee suojella.
Monet suomalaisessakin vihapuheessa esiintyvistä stereotyyppisimmistä muukalaisia koskevista ajatuksista ovat samankaltaisia useissa kulttuureissa, ja historiassa tällainen puhe on usein edeltänyt järjestelmällistä väkivaltaa. Jotta ongelmaan voidaan tarttua ja sitä vastaan taistella, on tärkeää, että vihapuheen piirteitä opitaan tunnistamaan.
Simo Määttä, Karita Suomalainen ja Ulla Tuomarla
Kirjoittajat ovat Helsingin ja Turun yliopiston tutkijoita. Heitä yhdistää kiinnostus tarkastella kielen ja kielellisten rakenteiden roolia sosiaalisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden luomisessa.
