Yksikön 2. persoonan muotojen puhekielinen käyttö aiheuttaa säännöllisin väliajoin keskustelua mielipide- ja keskustelupalstoilla. Erityisesti hämmästellään sellaista käyttöä, jossa sinä-pronomini ei viittaakaan ainoastaan kuulijaan. Mitä tällä joskus sä-passiiviksikin kutsutulla muodolla tehdään arkikeskusteluissa?
Onko sinä aina puhekumppani?
– Jos sä nielaset hammastahnaa ni sul menee vatsa sekasin.
– Kuka nielee hammastahnaa?
– Kyl mä aina välil.
Yksikön 2. persoonaa voidaan ilmaista pronominilla (esim. sinä), verbinmuodoilla (menet) ja omistusliitteeillä (kirjasi). On totta, että yksikön 2. persoonaa käytetään tavallisesti silloin, kun halutaan viitata keskustelukumppaniin ja osoittaa sanottava nimenomaan hänelle. Niin perustavanlaatuista kuin vastaanottajaan viittaaminen onkin, se kattaa kuitenkin vain osan sinä-pronominin ja muiden yksikön 2. persoonan muotojen käytöistä.
Kun yksikön 2. persoona ei esiintymisympäristössään viittaa vain yhteen tiettyyn puhuteltavaan, voidaan puhua persoonan avoimesta käytöstä. Tällaisessa käytössä yksikön 2. persoona kuvaa tyypillisesti yleisiä lainalaisuuksia (jos sää omistat kunnasta kiinteistön ni sää olet sen kunnan jäsen) tai yhteisesti tunnistettavia kokemuksia (sit jos sä tiiätsä niinku haluut olla yksin, sä voit mennä vaik sinne taakse istuu). Luonnehdinta avoin kiinnittääkin huomiota siihen, että yksikön 2. persoonan muotojen tulkinta nimenmukaisesti avautuu kontekstissaan koskemaan tiettyä osanottajaa laajempaa vastaanottajien joukkoa.
Ärsyttävää lähentelyä vai vuorovaikutuksen resurssi?
Sä-passiiviksikin leikillisesti nimitettyä yksikön 2. persoonan avointa käyttöä ei tyypillisesti nähdä neutraalina ilmiönä – monia kielenkäyttäjiä se jopa ärsyttää. Avoimesti käytettynä yksikön 2. persoonan merkitys muuttuu: se ei suoraan viittaa kehenkään läsnäolijaan, vaikka se usein saattaakin motivoitua heidän kokemuksistaan. Se, kehen yksikön 2. persoona kulloinkin viittaa, on tulkittava ilmausta ympäröivästä kontekstista.
Avoimesti käytetty yksikön 2. persoona värvää vastaanottajansa osallistumaan vuorovaikutukseen. Se kutsuu tunnistamaan kuvatun tilanteen tai kokemuksen ja mahdollisesti samastumaan kerrottuun. Jos tilanteen tunnistaminen ei ole vastaanottajalle mahdollista, on ymmärrettävää, että yksikön 2. persoonan avoin käyttö häiritsee.
Parhaimmillaan yksikön 2. persoonan avoin käyttö voi kuitenkin luoda keskustelussa siltaa puhujan ja kuulijan välille. Sen avulla voidaan nostaa yksittäiselle henkilölle tapahtunut tilanne tai kokemus yhteisen tarkastelun ja arvioinnin kohteeksi. Yksikön 2. persoonan avoin käyttö saattaa mielipidepalstoilla jakaa ihmisiä, mutta kasvokkaisissa arkikeskusteluissa, joita olen itse tutkinut, se näyttää enimmäkseen yhdistävän keskustelun osallistujia.
Yksikön 2. persoonan avointa käyttöä tekstissä havainnollistavat esimerkit ovat peräisin Turun yliopiston Arkisyn-tietokantaan kerätyistä suomenkielisistä arkikeskusteluista.
Karita Suomalainen
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Hän on kiinnostunut siitä, kuinka ihmiset käyttävät kielioppia ja sen rakenteita ymmärtääkseen itseään ja toisiaan.
Lue lisää yksikön toisen persoonan viittaussuhteista arkikeskustelussa Virittäjästä 3/18. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
