Rapolan sanalippujen kääntöpuoli: opinnäytteiden ohjausta ja ongelmia

Martti Rapola (1891–1972) toimi vuosikymmeniä suomen kielen professorina. Tutkimustyönsä tueksi hän keräsi paperilipuille esimerkkejä 1800-luvun sanastosta. Sanalippujen menekki oli suurta, sillä ennen tietokoneita lippusten järjestely oli keskeinen keino käsitellä aineistoa. Säästäväisenä miehenä Rapola pyrki käyttämään paperista kummankin puolen. 1800-luvun sanastokokoelman lippujen kääntöpuolilta avautuukin välillä mielenkiintoisia näkökulmia yliopisto-opettajan arkipäivään.

Tavallisia ovat etenkin merkinnät vastaanotoilla käyneiden opiskelijoiden asioista, jotka useimmiten koskevat heidän esitelmiensä ja opinnäytteidensä aiheita. Erään sanalipun kääntöpuolelle on lokakuussa 1950 päivätty maininta, että Vesta Jysmä etsii harjoitusaineen ja seminaariesitelmän aihetta. Perään on myöhemmin kirjattu Jysmälle annetut aiheet, jotka käsittelevät Lönnrotin uudissanoja ja erästä Mnemosyne-lehden anonyymia kirjoittajaa. Jysmä ilmeisesti innostui, koska hän sai jo seuraavana vuonna valmiiksi myös pro gradu -työnsä suomenkielisen aritmeettisen eli laskuopin sanaston kehityksestä.

Lipuilta on myös joskus löydettävissä pientä kritiikkiä opiskelijoita ja heidän töitään kohtaan. Rapola on esimerkiksi merkinnyt muistiin, että ylioppilas Eila Pennasen tekemä laudaturtyö, joka tarkastelee ”epäsuomalaisia piirteitä” J. J. Malmbergin suomentamassa John Bunyanin teoksessa Yhden Kristityn Waellus (1809), pohjautuukin paljon myöhempään painokseen, kuin mitä otsikko lupaa. Niinpä Rapola huomauttaa, että työstä poimitut sitaatit tulisi tarkistaa teoksen ensipainoksesta. Omissa poiminnoissaan hän kuitenkin tyytyy käyttämään teoksen toista painosta. Pennasen vuonna 1940 valmistunutta opinnäytettä ei ole arkistoitu, mutta sen tekijä loi sittemmin uran sekä suomentajana että kirjailijana.

Aina eivät lippujen kääntöpuolilta avautuvat tarinat saa näin onnellista loppua. Erääseen lappuun Rapola on kirjoittanut itselleen muistutukseksi, että erään miesopiskelijan pitäisi tulla hänen vastaanotolleen keskustelemaan laudaturtyönsä aiheesta. Merkinnän perään on kirjoitettu vain ”Ei tullutkaan!”, nämä sanat vielä paksusti alleviivattuna. Voimme vain arvailla, suuttuiko Rapola oharit tehneelle opiskelijalle. Ehkä tämä opiskelija suuntautui muista syistä opinnoissaan toisaalle, mutta ainakaan suomen kielen pro gradu -työtä ei tällä nimellä bibliografioista löydy.


Petri Lauerma

Kirjoittaja on 1800-luvun kirjakielen erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksesta ja Helsingin yliopiston suomen kielen dosentti.


Lue lisää Martti Rapolan 1800-luvun sanakokoelmasta Virittäjästä 2/18.  Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

Jätä kommentti

avatar