Adverbiaali on lauseenjäsen, jolla ilmaistaan lauseessa hyvin monenlaisia seikkoja, kuten aikaa (Eilen satoi vettä), paikkaa (Täällä nukutaan) tai tapaa (Pekka kävelee ontuen). Adverbiaalina voi toimia myös olemassa-sana. Voidaan esimerkiksi kysyä Onko Joulupukkia olemassa? Suomen vanhoissa murteissa olemassa-adverbiaalilla on hyvin monenlaisia merkityksiä.
Olemassa-sana olemassaolon ja asumisen ilmaisijana
Kuten yleiskielessä myös vanhoissa kansanmurteissa olemassa-adverbiaalia on käytetty ilmaisemaan jonkin esineen tai asian olemassaoloa. Tällöin olemassa toimii keinona yhtäältä ilmaista jonkin asian tai esineen olemassaolo mutta toisaalta samalla välttää sen täsmällisen sijaintipaikan kertominen. Näin on esimerkissä 1. Siinä kerrotaan, että nykyisin on jo sienikarttoja, mutta puhujalla sienikarttaa ei välttämättä ole tai ainakaan se ei juuri nyt ole käsillä.
(1) No nyt on semmoset sienkartakki olemassa.
Joissakin tapauksissa lauseessa on olemassa-sanan lisäksi toinenkin adverbiaali, joka kertoo, missä lauseen subjektin ilmaisema esine on. Niinpä esimerkissä 2 jo täällä-adverbiaali ilmaisee piilukkopyssyn sijainnin. Olemassa-adverbiaali ei silti ole turha, sillä sen avulla puhuja voi tähdentää pyssyn olemassaoloa (vrt. Se piilukkopyssy ol viäläki tääl).
(2) Se piilukkopyssy ol viäläki olemas tääl.
Aivan omanlaisensa merkitys olemassa-adverbiaalilla on erimerkissä 3.
(3) Turuskos työ oletten olemas?
Esimerkin 3 kaltaisessa käytössä olemassa-sanan avulla ilmaistaan asumista jossakin. Tällaisissa lauseissa olemassa-adverbiaalin sijaan voisikin käyttää esimerkiksi asua-verbiä (Turuskos työ oletten asumas?).
Olemassa-sana kieltämisen vahvistajana
Vanhoissa kansanmurteissa olemassa-muodolle on kehittynyt myös joitakin ihan toisenlaisia merkitystehtäviä kuin sillä on nykykielessä. Sanaan on esimerkiksi voinut yhdistyä omistusliite, ja näin saatu muoto olemassaan voi ilmaista tekemisen tai tuntemuksen voimakkuutta;
(4) Minull ei miel tie olemassaan sinnek kaupunkiin.
Tyypillistä on, että olemassaan-muoto esiintyy kieltomuotoisessa lauseessa ja vahvistaa jonkin asian kieltämistä. Siten esimerkissä 4 olemassa-adverbiaali kertoo, ettei puhuja kaipaa vähäisimmässäkään määrin kaupunkiin. Vastaava lause ilman kieltoa vahvistavaa olemassa-sanaa ei korosta yhtä selvästi kaipuun puuttumista, vaikka sitä toki ilmaiseekin (minull ei miel tie sinnek kaupunkiin).
Vanhojen kansanmurteiden olemassa-adverbiaali on esimerkki siitä, että jo kadonneen puheenparrenkin lauserakenteessa riittää tutkittavaa.
Jari Sivonen
Kirjoittaja on Oulun yliopiston suomen kielen professori, joka tutkii kielen merkitystä ja rakennetta.
Lue lisää vanhojen kansanmurteiden olemassa-adverbiaalista Virittäjästä 4/2019. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
