Kielentutkija aikakoneessa

Neljäkymmentä vuotta on ihmiselämässä pitkä aika. Siinä ehtii vaikkapa opiskella ja valmistua ammattiin, perustaa perheen ja kasvattaa lapset aikuisiksi, siirtyä eläkkeelle ja harrastaa – kokea monenlaisia elämäntapahtumia ja -muutoksia. Vaikka asuisi ikänsä samalla paikkakunnalla, tutun yhteisön ympäröimänä, myös puhetapa saattaa muuttua.

Helsingin puhekielestä on tarjolla ainutlaatuinen aineisto, johon kuuluu kaikkineen noin 150 henkilön tunnin mittaiset haastattelut. Tutkimushenkilöistä osaa on haastateltu useamman kerran, 13:a heistä peräti kolmesti. Niinpä saatavilla on välähdyksiä näiden ihmisten elämästä kolmelta eri vuosikymmeneltä. Kun kielentutkija pääsee kuuntelemaan samalta istumalta, mistä 1970-luvun teini haaveilee ylioppilaskirjoitusten alla, millaiseen työhön hän on päätynyt 1990-luvulla ollessaan noin nelikymppinen ja mitä hän ajattelee elämästään eläkeiän kynnyksellä 2010-luvulla, on kuin istahtaisi aikakoneeseen.

Kun tehdään tällaista reaaliaikaista tutkimusta, jossa pyritään tavoittamaan samoja ihmisiä uudestaan, ilmassa on jännitystä: Kuinka moni edelliskerralla mukana olleista haastateltavista löytyy tai on edes elossa? Suostuvatko he uudestaan tutkittaviksi? Onnistuvatko vaivalla järjestetyt haastattelut? Useimmat huolista ovat onneksi osoittautuneet turhiksi. Ilahduttavan monet suostuvat ja suhtautuvat tutkijaan ystävällisesti, suorastaan vieraanvaraisesti, vuosikymmenestä toiseen.

Harva pitkittäisaineistoa tutkiva on itse tehnyt kaikkia haastatteluja, vaan vuosikymmeniä jatkuneet seuruut on toteutettu erillisissä projekteissa, monien tutkijoiden ja tutkimusavustajien voimin. Toisten tekemiä haastatteluja kuunnellessa herää monenlaisia kysymyksiä ja toiveitakin: Mitäköhän haastateltava tuolla kommentillaan tarkoittaa? Kunpa haastattelija olisi tajunnut tehdä jatkokysymyksen ja kartoittaa tarkemmin haastateltavan slangikäsityksiä tai näkemyksiä teitittelystä. Mistäköhän on puhuttu ennen ja jälkeen tallennetun haastattelun?

Samojen ihmisten eri vuosikymmenten haastattelut ovat kiinnostavia paitsi sisältönsä puolesta myös näytteinä haastateltavien kielenkäytöstä eri ikäisinä, erilaisissa elämäntilanteissa. Vaikka haastattelut paljastavatkin vain pienen siivun henkilön kulloisestakin kielellisestä repertoaarista, haastattelutilanteita vertailemalla voidaan havaita esimerkiksi kielenpiirteiden puhekielistymistä ja yleiskielistymistä sekä muutoksia äänenkorkeudessa ja puhenopeudessa. Kiinnostavaa on myös se, mitkä aiheet tällaisissa varsin vapaamuotoisissa haastatteluissa nousevat esiin, kun haastateltavan omat kiinnostuksen kohteet saavat johdatella tilanteen kulkua. Näyttää jopa siltä, että meillä kaikilla on omat elämämme tarinat, joiden täytyy tulla kerrotuiksi. Niitä analysoidessaan tutkija saa kokea olevansa etuoikeutettu: tällainenkin hieno tarina tai elämänkokemuksen maustama viisaus on tutkimuskäyttöön annettu.


Hanna Lappalainen ja Liisa Mustanoja

Kirjoittajat ovat sosiolingvistejä ja suomen kielen yliopistonlehtoreita, Lappalainen Helsingin yliopistossa ja Mustanoja Tampereen yliopistossa.


Lue lisää helsinkiläispuhujien kielessä tapahtuneesta muutoksesta ja käy kuuntelemassa heidän ääninäytteitään Virittäjästä 4/2019. Artikkeli ääninäytteineen on Virittäjän tilaajille vapaasti saatavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

Jätä kommentti

avatar