Koska suomessa ja virossa ei ollut vakiintunutta futuuriaikamuotoa, vanhimmat raamatunkääntäjät esittelivät teksteissään kokeellisia ratkaisuja, joissa otettiin mallia germaanisista naapurikielistä.
Kielet eroavat toisistaan siinä, millaista tietoa lauseessa merkitään näkyviin kieliopillisin aineksin ja mikä jää puhetilanteessa tapahtuvan päättelyn varaan. Tulevaisuuteen viittaaminen on tästä hyvä esimerkki: itämerensuomalaisissa kielissä futuuria merkitään vain tosi tarpeen tullen, kun taas esimerkiksi englannissa will-apuverbin käyttö on useimmiten pakollista.
Futuurin käännösongelma
Suomen ja viron kirjakielet syntyivät pitkälti muunkielisiä tekstejä kääntämällä. Ruotsin ja saksan vaikutus oli voimakasta. Kääntäjät joutuivat ratkaisemaan, miten suhtautua kieliopillisen futuurin merkintään tilanteessa, jossa se kohdekielistä puuttui. Oli ajan ihanteiden mukaista kääntää sana sanalta, ja siksi esiin nousi useitakin luovia ratkaisuja.
Kun kääntäjä on tilanteessa, jossa jollekin kielenainekselle ei ole varsinaista vastinetta, miten hän toimii? Yksi ratkaisu on käyttää jotain sellaista kohdekielen ainesta, joka tarkoittaa edes joissakin tilanteissa samaa. Näin toimivat varhaiset suomentajat ja virontajat, jotka tulivat kehittäneiksi pitää– ja saada-futuurit.
Pitää ja saama futuurin apuverbeinä
Pitää-futuuria kuulee edelleenkin uskonnollisissa ja maagisissa yhteyksissä: maaksi pitää sinun jälleen tuleman / mullaks pead sina saama. Sen motivaationa oli viime kädessä aikominen, joka aletaan tulkita ennustukseksi. Samaa tietä ovat kehittyneet ruotsin skola– ja saksan sollen-futuurit. Pitää-verbin pakon merkitys osoittautui kuitenkin liian hallitsevaksi, ja pitäminen korvattiin jo 1600-luvulla tahtomisella sellaisissa yhteyksissä, joissa ilmauksen merkitykseen ei sisältynyt pakkoa.
Eräät 1600-luvun virontajat tarjosivat futuurimarkkinoille ratkaisua, joka poikkeaa melko selvästi pitää– ja tahtoa-futuurista. Se perustui joksikin tulemisen merkitykseen (vrt. engl. become), jota virossa kantaa verbi saama: Ene sai õpetajaks (’Enestä tuli opettaja’). Suomen erehdyttävästi samannäköiseltä saada-verbiltä tämä merkitys puuttuu.
Saama-verbin futuurikäyttö perustuu siihen ontuvaan päätelmään, että kun uusi asiantila saa alkunsa, se jatkuu tulevaisuudessa itseohjautuvasti. Taustalla on Lutherin suosiman saksan werden-futuurin malli. Vaikka tulevan ajan merkitseminen ei virossakaan muuttunut pakolliseksi, vielä nykyisinkin saama-futuuri sinnittelee kielessä: homne päev saab olema tore (’huominen tulee olemaan mukava’).
Duha Elsayed
Kirjoittaja on turkulaisen monikulttuurisuusyhdistyksen työntekijä, joka tietää yllättävän paljon Agricolasta.
Lue lisää suomen ja viron pitää- ja saada-verbien käytöstä futuurin apuverbinä Virittäjästä 2/19. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
