Milloin olet viimeksi ollut tekemisissä vieraan kielen kanssa? Luultavasti tänään. Olet ehkä puhunut, kirjoittanut tai lukenut vierasta kieltä tai kuullut sitä puhuttavan vaikkapa televisiosta. Erilaiset kielikontaktit ovat luonnollinen osa jokapäiväistä arkeamme.
Kielikontaktit eivät ole uusi tai moderni ilmiö eivätkä rajoitu pelkästään puhuttuun kieleen. Esimerkiksi 1500-luvun Suomi oli osin monikielinen ja suomen kirjakielen isänäkin tunnettu Mikael Agricola aikansa kosmopoliitti.
Jotain vanhaa
Kun suomenkielistä tekstiä alettiin kirjoittaa, hyödynnettiin mahdollisuuksien mukaan olemassa olevaa puhekieltä eli Suomessa 1500-luvulla puhuttuja murteita, erityisesti lounaismurretta ja Turun alueen murretta. Kun ilmaistaan vihastumista, suomen kielelle ominainen tapa on käyttää tiettyä verbi, kuten vihastua ja suuttua, ja ilmaista vihastumisen kohdetta tai aihetta tietyssä sijamuodossa olevalla nominilla, kuten vihastua Liisalle. Tällaisia rakenteita on myös Agricolan kielessä.
Jotain uutta
Puhutun kielen sanavarat eivät kuitenkaan riittäneet kaikkien kirjakielessä tarvittujen uusien asioiden ja ilmiöiden kuvaamiseen. Agricola joutui keksimään uusia sanoja, kuten jalopeura ’leijona’ ja lustitarha ’paratiisi’. Agricolan kielessä esiintyy myös verbi kyrkästyä, jota ei käytetä nykykielessä eikä muussa vanhassa kirjakielessä: Minä kyrkästyin tämän sukukunnan päälle. Nykyisessä raamatunsuomennoksessa sama kohta on käännetty Minä vihastuin heidän sukupolveensa.
Jotain lainattua
Agricolan tekstit ovat suurelta osin käännöksiä ruotsin-, saksan-, latinan- ja kreikankielisistä teksteistä. Vanha kirjasuomi on saanut paljon vaikutteita näistä lähdekielistä niin sanaston kuin rakenteenkin kannalta, sillä tekstejä käännettiin hyvin uskollisesti, sanasta sanaan. Monet Agricolan kielen nykyään erikoisilta tuntuvat rakenteet saavatkin selityksen lähdeteksteistä.
Myös rakenne kyrkästyä ’vihastua’ jonkin päälle selittyy käännöslainaksi. Vihastumista voidaan ilmaista saksankielisessä tekstissä esimerkiksi rakenteella zürnen über etwas ja ruotsinkielisessä tekstissä rakenteella vredgas på/över någon, jotka ovat sananmukaisesti käännettyinä vihastua jonkin päälle.
Ja vielä jotain punaista
Agricolan teoksissa painovärinä on tyypillisesti musta, mutta lisäksi niissä on käytetty punaista painoväriä. Punaisen värin käyttöön on omat erityissyynsä. Punaisella tekstillä on voitu ilmaista esimerkiksi sitä, kenen luettavaksi ja kuultavaksi kyseinen tekstinpätkä on tarkoitettu. Vanhat kirjat sisältävät siis varsinaisen tekstin lisäksi myös ulkoasuun kätkettyjä merkityksiä.
Heidi Salmi
Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen yliopisto-opettaja ja neljän ihanan lapsen äiti, joka innostuu vanhasta kirjasuomesta, klapien tekemisestä ja pinoamisesta sekä punaisista ruusuista.
Lue lisää lähdetekstien vaikutuksesta Mikael Agricolan tekstien vihastumista ilmaisevien verbien rektioihin Virittäjästä 2/2019.
