Elinvoimaa pursuavat murteet

Suomen murteet eivät katoa, koska ihmiset eivät anna niiden kadota. Kulttuuriperintönä ne elävät arjessamme monenlaisissa muodoissa. Esimerkiksi Porissa murteeseen voi törmätä sanomalehtien murrepakinoissa, joiden kieli kuljettaa mukanaan muistoja menneestä.

Murre kulttuuriperintönä

Kun vanha talo aiotaan purkaa uuden tieltä, alkaa usein keskustelu siitä, ettei taloa saisikaan purkaa, jotta jälkipolville jäisi muistoja kaupungin entisestä elämästä. Joskus talo pelastuu tällaisen huolipuheen seurauksena, mutta sen käyttötarkoitus saattaa muuttua asuintalosta museoksi tai tehtaasta kauppakeskukseksi.

Jotta rakennus säilyisi, tarvitaan ihmisten aktiivisuutta. Kun rakennukseen liitetään erilaisilla toimilla esimerkiksi kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä rakentavia merkityksiä, se muuttuu pelkästä vanhasta mörskästä kulttuuriperinnöksi – joksikin sellaiseksi, jonka ihmiset kokevat itsensä tai yhteisönsä kannalta merkittäväksi ja säilyttämisen arvoiseksi.

Tällaista kulttuuriperintöä aidoimmillaan ovat myös suomen murteet. Murteiden katoamisesta on oltu huolissaan jo yli sata vuotta, mutta ne eivät erilaisten säilytystoimien ansiosta ole vieläkään kadonneet.

Murteita on 1800-luvun lopulta lähtien tallennettu monella tapaa. On kerätty murrenauhoitteita ja kirjoitettu sarjakuvia tai pakinoita. Myös television viihdeohjelmissa murre on usein läsnä erityisesti huumorin keinona.

Kun murretta käytetään eri ympäristöissä, se säilyy suojellun rakennuksen tapaan ihmisten mielissä ja siirtyy tuleville sukupolville kantaen mukanaan edellisten sukupolvien siihen liittämiä merkityksiä ja ominaisuuksia. Tutkijaa kiinnostaakin, millaisena murre siirtyy sukupolvelta toiselle. Millaisia ominaisuuksia murteeseen ja sen käyttäjiin liitetään aikojen saatossa? Mikä tekee murteesta säilyttämisen arvoista?

Pakinoiden pysähtynyt puheenparsi

Porin murteessa kuulee enää harvoin yleisgeminaatiota (tekkee) tai nk-konsonanttiyhtymän vaihtelemattomuutta heikossa asteessa (kenkä : kenkät). Porilaisissa murrepakinoissa nämä piirteet kuitenkin jatkavat eloaan, on kirjoittaja sitten 1950-luvulla pakinoinut Manta tai 2010-luvulla pakinoinut Elina Wallin.

Pakinoista voikin lukea, että ilmapatja on pantu nky al tai että metsäretkellä ei mittää yhtyeit tarvittu huvittammaa, vaikka nykyporilainen luultavasti panisi patjan ngy al eikä tarvitsisi mitää yhtyeit huvittamaa.

Pakinoiden kautta Porin murteesta katoavat piirteet siis päätyvät aina uusien sukupolvien käyttöön. Tästä seuraa se, että myös jälkipolvilla on mahdollisuus rakentaa porilaisuutta samanlaisin kielellisin valinnoin kuin aiemmatkin sukupolvet ja täten asettaa itsensä osaksi samaa porilaisuuden jatkumoa.


Roni Hermo

Kirjoittaja on suomen kielen väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa ja museo-opas Lauri Viita -museossa. Hän on kiinnostunut eri kielimuotojen sosiaalisista merkityksistä ja menneen maailman merkkien näkymisestä nykypäivän arjessa.


Lue lisää murrepakinoista ja kulttuuriperinnöstä Virittäjästä 1/21.  Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.

Tulosta

2
Jätä kommentti

avatar
1 Comment threads
1 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
2 Comment authors
Roni HermoJussi Määttä Recent comment authors
uusimmat vanhimmat äänestetyimmät
Jussi Määttä
Vieras
Jussi Määttä

Kiitokset mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta ja artikkelista! Pieni kysymys:

Artikkelin sivulla 24 kirjoitetaan seuraavasti: ”Hypoteesina on ollut, että murre esiintyy eri aikoina kirjoitetuissa pakinoissa varsin samanlaisena, jolloin Porin murteesta todellisuudessa väistymässä olevat piirteet osana porilaisuutta ja porilaista kulttuuriperintöä pyritään säilyttämään.”

Mieleen juontuu vaihtoehtoinen selitys sille, miksi Wallinin pakinoiden murre on lähellä Mantan murretta: voisiko olla, että Wallin on perehtynyt Mantan teksteihin ja käyttää tietoisesti niiden kielimuotoa referenssinä? Onhan helppo kuvitella, että murrepakinoitsijaksi ryhtyvä tutustuisi edeltäjiensä tuotantoon. Mikäli asian laita sattuisi olemaan näin, niin toki senkin voisi katsoa säilyttävän porilaista kulttuuriperintöä, jos nyt hieman epäsuoremmalla intentiolla.

Roni Hermo
Vieras
Roni Hermo

Kiitokset kommentista!

Mainio huomio! Kyllä Wallin mitä todennäköisimmin Mantan pakinoihin on tutustunut ja saanut niistä myös vaikutteita.

Oikeastaan tällaisesta asiasta koko artikkelissa ja myös tässä blogitekstissä onkin kysymys. Edellisten tekijöiden tekemät (kielelliset) valinnat vaikuttavat tulevien tekijöiden (kielellisiin) valintoihin. Nämä valinnat taas ovat omiaan vaikuttamaan siihen, millaisia piirteitä ja ominaisuuksia Porin murteeseen nyt ja tulevaisuudessa yhdistetään, kuuluvat ne piirteet ja ominaisuudet ”oikeasti” senhetkiseen murteeseen tai eivät. Todellisuuden sosiaalista rakentumista aidoimmillaan!