Suomen kieliopin kuvaukset esittävät tunnetusti neljä tapaluokkaa eli modusta: indikatiivin, imperatiivin, konditionaalin ja potentiaalin. Vierain kaikille lienee potentiaali. Itsessäänkin marginaalisen potentiaalin kiinnostavimpia puolia ovat sen kaikista harvinaisimmat muodot ja niiden käyttö lauseissa kuten Helenius kertoo muninnan alkanevan jo maalikuussa, Nuorin tähän rumbaan tammikuussa joutuneva on juuri täyttänyt 8 kk ja Pennut tulevat syntynemään maaliskuun puolivälin tienoilla.
Neljäntenä suomen kielen moduksena pidetään epävarmuutta ja mahdollisuutta ilmaisevaa potentiaalia, mutta se pohjautuu lähinnä vain itämurteisiin, joissa sen perinteiset tehtävät ja myös muodot ovat vanhastaan olleet melko toisenlaisia kuin nyky-yleiskielessä. Potentiaalin vieraudesta kertoo sekin, että sen muodostaminen tuottaa usein vaikeuksia koululaisille ja on hankalaa monille muillekin yleiskielen normeja tavoitteleville.
Uusia verbimuotoja kieliopin rajaseudulla
Tuoreessa tutkimuksessani kuvaan eräitä potentiaalin marginaalisimpia käyttötapoja, joiden olemassaolo haastaa koko potentiaalin statuksen yhtenä kielemme moduksista. Moduksia nimittäin pidetään perinteisesti vain finiitti- eli persoonamuotoisten verbimuotojen taivutuskategoriana, mutta ei-finiittisistä muodoista, kuten partisiipeista ja infinitiiveistä, erillisiä modusmuotoja ei voi muodostaa.
Sanomme siis alat, ala, alkaisit ja alkanet ja toisaalta esimerkiksi alkanut, mutta emme muodosta muotoja *alkaisinut tai *alkanenut. Mutta tarkemmin katsottuna asia ei olekaan aivan yksioikoinen: Helenius kertoo muninnan alkanevan jo maalikuussa. Pian alkaneva lämmin sääjakso käynnistää lumien sulamisen myös pohjoisessa. Kalastuskausikin pääsee kohta alkanemaan! Miten tällaiset muodot tulisi ymmärtää?
Uusia muotoja syntyy tahallaan ja vahingossa
Tähänastisten suomen kielen kielioppien mukaan sellaisia muotoja kuin alkaneva, alkanevan ja alkanemaan ei ole olemassa eikä niitä voikaan olla olemassa, sillä potentiaali on modus, jota ei voi käyttää ei-finiittisissä muodoissa. Mutta jos etsimme internetistä vaikkapa muotoja johtuneva ja johtunevan, löydämme oitis kymmeniä tarkkojenkin kirjoittajien tuottamia lauseita, joissa tällaisia muotoja todella esiintyy: Kivun kerrottiin johtunevan venähdyksestä, Muutoksen todetaan johtunevan pääasiassa kausivaihtelusta, Ennakonpidätysmenettelyn muutoksista johtuneva tilitysvaje vaikuttaa seurakuntien rahatilanteeseen ja niin edelleen.
Tutkimukseni perusteella oletan useimpien lukijoitteni pitänevän tällaisia muotoja ainakin jossain määrin mahdollisina suomen kielen verbimuotoina, vaikka koulussa meille niistä ei ole kerrottukaan. Harvinaisia ne tietysti ovat, ja monista outojakin. Ymmärrän niitä, joiden mielestä tällaisia muotoja ei ole olemassa ollenkaan. Mutta kun suomen kieltä tutkitaan kyllin suuria tekstiaineistoja tarkastelemalla, tällaisia muotoja löytyy jo 1800-luvulta lähtien.
Potentiaalin ne-tunnuksen sisältävät ei-finiittiset muodot, kuten johtuneva, johtunevan tai esimerkiksi syntynemään lauseessa Pennut tulevat syntynemään maaliskuun puolivälin tienoilla ovat tulleet kieleen kuin varkain, ilman että kielenhuoltajat olisivat niitä sen enempää suunnitelleet kuin torjuneet. Vaikka tulevat syntynemään on kielioppikirjojen perusteella aivan mahdoton ilmaus, suomen kielen puhujien mielipidettä kysyttäessä tulevat syntynemään on yllättäen ihan yhtä hyvää kieltä kuin yleiskielen normin mukainen mutta silti monesta outo tullevat syntymään.
Toisaalta potentiaalista on tietoisestikin pyritty rakentelemaan uusia muotoja. 1800-luvulla kieltämme kehittäneet Elias Lönnrot, Daniel Europaeus ja Volmari Kilpinen markkinoivat kirjakieleen viidettäkin modusta, niin sanottua eventiiviä. Eventiivissä yhdistyvät mahdollisuutta ilmaiseva potentiaalin –ne– ja ehdollisuutta ilmaiseva konditionaalin –isi-: Lisätoimenpiteet kohdistuneisivat myös Suomeen, Pitäneisi tutustua paremmin, Johtuneisiko perhetaustasta? 1800-luvun lopulla vaikuttanut senaatin kielenkääntäjä Frans Ferdinand Ahlman kannatti tällaisen ehdollista mahdollisuutta ilmaisevan eventiivin käyttöä todeten, että ”sillä kieltämättä on siinä se etu, että sen suomalainen korva heti ymmärtää”, ja niin olisi oikeastaan nykyäänkin.
Näin vapautat luovan potentiaalisi
Esittelemäni verbimuodot saavat kieliopin tutkijan pään pyörälle. Jo 1800-luvulta lähtien meille on opetettu, että potentiaali on modus, ja että modukset rajoittuvat vain persoonamuotoihin. Mutta jos kielessä on silti mahdollista ja itse asiassa aika kätevääkin kertoa muninnan alkanevan maalikuussa ja kivun johtunevan venähdyksestä, tämä tarkoittanee, että potentiaali ei olekaan modus? Kenties meidän pitäisikin pitää potentiaalin ne-ainesta jonkinlaisena mahdollisuutta ilmaisevana verbijohtimena?
Se, että potentiaali ei tunnu sittenkään olevan aivan yksiselitteinen modus, ei ole sinänsä mikään arvonalennus: siinä näyttäisi pikemminkin olevan enemmän potentiaalia kuin aiemmin on tiedettykään. Voimme esimerkiksi sanoa, että Puheenjohtaja kertoi johtokunnan ottavan asiaan kantaa jo maanantain kokouksessaan ja asian ratkeavan jo silloin, mutta jos puheenjohtaja ei lupaakaan asian varmasti ratkeavan vielä maanantain kokouksessa, voimme todeta, että Puheenjohtaja kertoi johtokunnan ottavan asiaan kantaa jo maanantain kokouksessaan ja asian ratkennevan jo silloin.
Esittelemäni verbimuodot eivät siis toistaiseksi kuulu viralliseen yleiskieleen, mutta suomen kielen koko kuvaa tarkasteltaessa tällaisetkin muodot on tärkeä tuntea ja tunnistaa. Näillä muodoilla on aivan ymmärrettävät omat tehtävänsä, joissa niiden käyttö on tarkemmin ajatellen hyvinkin tarkoituksenmukaista. Kielentutkijasta kiehtovinta on se, että tällä kertaa kielitieteen perinteiset käsitteet eivät kuitenkaan kerta kaikkiaan riitä kielen kuvaamiseen. Persoonamuotojen ulkopuolelle levinnyt potentiaalin tunnus –ne– tuo mieleen kimalaisen, joka lentää suruttomasti fysiikan lakeja rikkoen, koska ei tiedä niistä mitään. Mutta jos moduksen käsite rajataan jatkossakin tiukasti vain finiittimuotoihin, suomen kielen potentiaalia ei enää voi pitää moduksena.
Jussi Ylikoski
Kirjoittaja on Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori, joka ei tiedä, kuinka monta modusta suomen kielessä on.
Blogin kuva: Holger Uwe Schmitt, CC BY-SA 4.0
Lue lisää suomen kielen potentiaalista Virittäjästä 4/2024. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
Suomen kielen eventiivistä pääset lukemaan vapaasti artikkelista ”Johtuneisiko vepsästä? Havaintoja suomen kielen eventiivin alkuperästä ja nykytilasta”.
