Minkälaista vaivaa, kysyy lääkäri ja saa monenlaisia vastauksia, joista mitään ei löydy S2-oppikirjoista. Yhdellä on palikat sekasin polvessa, toisella sillee menny nurinniskoin tää jalka ja kolmannella on tasapainojutussa jottain vilunkia.
Kielentutkijalle lääkärin ja potilaan välisten keskustelujen seuraaminen avaa riemastuttavan näkymän suomen puhekielen rikkauteen ja vaihtelevuuteen, mutta suomea toisena kielenä puhuvalle lääkärille kielellinen vaihtelu on valtava haaste.
Lääkärin sanat ja potilaan sanat
Varsinkin kivun kuvailu on hyvin yksilöllistä. Kipua kuvaavia adjektiiveja ja verbejä on suomen kielessä runsaasti, ja niiden merkitys saattaa vaihdella murrealueittain. Samoin huimaus on tuntemus, jonka kuvauksessa hyödynnetään puhekielisiä sanoja ja kielikuvia. Lääkäri tuntee sanan huimaus, mutta potilasta huippaa tai on niinku ois shotti noussu päähän tai on niinku pienessä pöhnässä.
Murresanojen ja muiden puhekielisten ilmausten lisäksi potilaan puhe voi olla haastavaa seurattavaa siksi, että kertomus rönsyilee ja sisältää yksityiskohtia, jotka eivät ole sairauden diagnosoinnin kannalta olennaisia. Myös lyhytsanaisuus voi olla hankalaa.
Voisiko potilas puhua helpompaa kieltä?
Voisi ehkä olettaa, että kun potilas tulee maahanmuuttajataustaisen lääkärin vastaanotolle, hän ilman muuta pyrkii mukauttamaan omaa kieltään sellaiseksi, että ei-äidinkielisen on sitä helppo ymmärtää. Tutkimuksemme osoittaa kuitenkin, että läheskään kaikki potilaat eivät niin tee.
Tietoisuus siitä, miltä oma puhe kuulostaa ja kuinka helppo sitä on ymmärtää, syntyy kokemuksesta. Vaikka suomalaisten viestintäkokemus karttuu yhteiskunnan monikulttuuristuessa, eivät potilaat jatkossakaan tule lääkärin vastaanotolle puhumaan selkosuomea.
Vaikka arkielämän puhetilanteissa olisi tapana muuttaa puhettaan ei-äidinkieliselle sopivaksi, sairaana ei välttämättä siihen kykene. Myöskään potilaskeskeisen hoidon ideaan ei sovi se, että potilaan pitäisi huolehtia, ymmärtääkö lääkäri. Niinpä lääkärin pitäisi pystyä poimimaan lääketieteellisesti merkitykselliset tiedot potilaan puheesta ja ohjaamaan keskustelua hienovaraisesti haluamaansa suuntaan.
Potilaiden turvallisuus ohjaa kielitaitovaatimusta
Kielitaidon kannalta vaatimukset ovat kovia: edellä kuvatut taidot löytyvät C-tason kielitaidon kuvauksista. Korkea vaatimustaso kuitenkin istuu lääkärin ammatin luonteeseen. Lääkärit työskentelevät päivittäin ihmisten henkeen ja terveyteen liittyvien asioiden parissa, ja heihin kohdistuu muutenkin korkeita vaatimuksia. Suomessa lääkäreiden ammattitaitoa ja kielitaitoa valvoo sekä viranomainen (Valvira) että työnantaja.
Laissa säädetty lääkärien kielitaitovaatimus on B1, joka on ilmiselvästi työn vaatimuksiin nähden liian alhainen. Tästä syystä laillistamisprosessin viimeiseen vaiheeseen eli tutkimuksemme kohteena olleeseen potilastenttiin tulijoilta on päätetty jatkossa edellyttää B2-tason kielitaitoa. Vaatimustason nosto B1:stä B2:een voi näyttää isolta, mutta lääkärin työn vaatimuksiin suhteutettuna se on pikemminkin kompromissi ja askel realistisempaan suuntaan.
Taina Pitkänen ja Maija Tervola
Taina Pitkänen on Tampereen yliopiston suomen kielen yliopisto-opettaja, joka tekee väitöstutkimusta lääkärien ammatillisesta kielitaidosta ja opettaa suomea lääkärien laillistamiskokeeseen valmentavissa koulutuksissa.
Maija Tervola työskentelee yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa. Hän opettaa suomea toisena kielenä edistyneille S2-opiskelijoille. Häntä kiinnostavat erityisesti kielitaidon määrittely ja arviointi. Kotona häntä kiinnostaa enimmäkseen kaksivuotiaan kielenkehitys.
Lue lisää maahanmuuttajalääkärien kielitaidon testaamisesta Virittäjästä 3/21. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
