Suomen murteiden muuttumista on tutkittu vuosikymmenet keräämällä ja tutkimalla puhekielen aineistoja. Tähän asti kuvaa muutoksesta on saatu vertaamalla eri ikäisten parissa ja eri aikoina kerättyjä aineistoja toisiinsa. Tutkimme vaihtoehtoisen, murteiden keruussa uuden kyselymenetelmän potentiaalia pyytämällä nuoria raportoimaan omasta kielenkäytöstään. Miten kävi?
1970-luvulta lähtien on tutkittu puhekielen muuttumista pääosin haastattelutallenteista. 2000-luvun alkupuolelle saakka Kotimaisten kielten keskus (Kotus) vastasi murteiden muutoksen seurannasta yhdessä yliopistojen kanssa, mutta seuruu on säästösyistä päättynyt. Haastatteluaineistoja keräsivät ja tutkivat pääosin suomen kielen opiskelijat pro gradu -töinään, mutta nyttemmin opiskelijoiden tilannekin on muuttunut niin, että harva on innostunut vaivalloisiin kenttätöihin kerätäkseen ja litteroidakseen haastatteluaineistoa. Selvitimme, voitaisiinko kielen muuttumista seurata vaihtoehtoisesti kyselymenetelmin.
Nuoret oman kielenkäyttönsä raportoijina
2000-luvun kuluessa on saatu kielikäsitystutkimuksen saralla paljon näyttöä siitä, että kielenkäyttäjät ovat keskimäärin hyvin tietoisia sosiaalisesti merkityksellisistä kielenpiirteistä. Niinpä Koneen Säätiön rahoittamassa Arkisuomien kielitietoisuudet ja muutos -hankkeessa toteutettiin valtakunnallinen kielitietoisuuskysely lukiolaisten parissa sen selvittämiseksi, millainen kuva eri murteiden nykytilasta saadaan, kun pyydämme kielenkäyttäjiä raportoimaan kielellisistä valinnoistaan.
Kyselyyn vastasi 1037 lukiolaista 17 lukiosta eri puolilta Suomea. He reagoivat viisiportaisten asteikkojen avulla yksitellen, missä määrin he ajattelevat käyttävänsä puhekielessään sen kaltaisia vaihtelunalaisia muotoja kuin esimerkiksi autoo, mittään, kahtoa, kattoa, mä, mää, mie.
Kelpaako itseraportointimetodi kielenmuutoksen tutkimusmenetelmäksi?
Kyllä kelpaa. Itseraportointeihin perustuvat tulokset ovat pääosin linjassa aiemmin muodostuneen kuvan kanssa siitä, mihin suuntaan tutkittujen puhekielen piirteiden vaihtelu on kehittymässä. Käsitystä itseraportoinnin luotettavuudesta kielenmuutoksen seurannan välineenä tukevat esimerkiksi tulokset, joiden mukaan lukiolaisten käsitykset omasta A-loppuisia vokaaliyhtymiä koskevasta vaihtelustaan (korkea > korkee, autoa > autoo, karkkia > karkkii) noudattavat sitä samaa yleisyyshierarkiaa, joka aiemmin puhekielen aineistojen pohjalta on pitkävokaalistumiskehityksestä muodostunut: korkee on yleisempi kuin karkkii. Vaikka kyselymenetelmällä on heikkoutensa, vaikuttaa itseraportointi laajalti käyttökelpoiselta, täydentävältä menetelmältä kielenmuutoksen seuraamiseen.
Olli Kuparinen ja Johanna Vaattovaara
Olli Kuparinen on akatemiatutkija ja Johanna Vaattovaara suomen kielen professori Tampereen yliopistossa.
Lue lisää murteista ja identiteetistä Virittäjästä 1/2025. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
