Voi kun hän on niin söötti, ohikulkija lepertelee koiranpennulle. Persoonapronominin hän käyttäminen viittaamassa eläimiin kuumentaa joskus tunteita. Miten aihetta käsitellään verkon keskustelupalstoilla?
Kirjoitetun suomen normin mukaan ihmisiin viitataan hän-pronominilla ja (muihin) eläimiin se-pronominilla. Käyttö vakiintui 1800-luvun lopulla. Puhutussa kielessä pronominit vaihtelivat ja vaihtelevat edelleen vapaammin.
Puhekielen käytäntö
Murteissa hän-pronominia on käytetty tulkittaessa toisen aiempaa puhetta, ajatuksia tai tunteita (esim. Maija sano et hän hoitaa homman). Samanlaista käyttöä esiintyy myös eläimiin viittaamassa (esim. Kissa aatteli että nyt hän [kissa] nappaa sen [hiiren]).
Tästä ei kuitenkaan keskustella silloin, kun eläinviittauksista väitellään verkossa. Verkkokeskusteluissa tavallisinta on esittää kirjakielen normit ehdottomina totuuksina: Koira on se, ja vielä pienellä s:llä kirjoitettu.
Väittelyn vastapuoli esittää, että pronominivalinnalla ilmaistaan arvostusta: Koira on niin hyvä ystävä, kuin yksi perheen jäsen, että hän-muotoa käytetään kunnioituksesta eläintä kohtaan.
Tietoisuus sävyistä ja tilanteista
Hän-pronominin käyttöä eläimestä selitetään myös vetoamalla aluemurteiden ja erilaisten kielenkäyttötilanteiden eroihin, kielen muuttumiseen sekä vieraiden kielten vaikutukseen.
Ainakin osa kielenkäyttäjistä on tietoisia siitä, että eri tilanteissa on erilaiset säännöt. Se, että käyttää eläimestä leikittelevässä puheessa persoonapronominia, ei tarkoita, että ei osaisi kirjakielen normeja, kun konteksti niin vaatii.
Keskusteluissa esitetään, että hän-pronominin käyttö eläimistä olisi lisääntynyt viime aikoina. Kenties ilmiö on tullut vain näkyvämmäksi, koska sosiaalisessa mediassa käytetään epämuodollista kirjoitettua kieltä. Muutosta olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin.
Elävä kieli uhmaa normeja
Ehdottomien normien vastapainona keskustelussa näkyy ajatus, että kielenkäyttäjällä on oikeus valita itse, mitä muotoja käyttää: mitä se kenellekkään kuuluu jos lemmikkiään puhuttelee HÄN.
Päätösvalta siitä, mitä pronominia eläimestä käytetään, annetaan joskus kielenkäyttäjän lisäksi myös puheena olevan eläimen omistajalle: vain koiran omistaja voi päättää, onko hänen koira ”hän”, ”se” vai vaikkapa ”sehän”.
Lisäksi väitellään siitä, onko koko keskustelu ylipäätään tarpeellinen. Hoh hohjaijaa, jo on ihmisillä murheet ja ärsytykset, toteaa eräs kirjoittaja.
Kielentutkijan näkökulmasta liberaalit keskustelijat ovat oikeassa: kielioppeihin kirjatut säännöt ovat voimattomia, jos kieliyhteisö toimii niitä vastaan. Leikittely ja normien uhmaaminen ovat merkkejä kielen elinvoimasta.
Katri Priiki
Kirjoittaja on Turun yliopistossa työskentelevä suomen kielen tutkija ja opettaja, joka itsekin hänittelee toisinaan kissaansa.
Lue lisää verkkokeskustelijoiden käsityksistä hän– ja se-pronominien norminvastaisesta käytöstä Virittäjästä 3/21. Artikkeli on Virittäjän tilaajille vapaasti luettavissa. Muut pääsevät tutustumaan artikkeliin 12 kuukauden kuluttua sen julkaisusta.
